Blogia kirjoittelee kaksostytöt Jenna ja jenni, 2 erilaista persoonaa jotka sisustavat ja sepostavat tähdellisesti, tuunaillen ja kirppistellen.
maanantai 28. syyskuuta 2015
Maanantaiaamuja..
Viikonlopun jäljiltä on selkä kipeenä ja hirvenpyynti sai jäädä eilen, hullu kyllä mentiin sitten ja maalattiin ne kuormalavat eilen. Tänään on tosi toiveikas olo sen suhteen että saisin tuoda ne kuivana kotia. Pehmusteiden miettiminen alkaa seuraavaksi. Koska lavat on täysin customized on luultavasti helpompi tehdä ne itse kuin yrittää löytää jostain oikean kokoiset ja onneksi osaan ommella mutta ainakin tässä kohtaa voisi käyttää äitiäkin vähän hyväksi ja pyytää häntä ompelemaan, äiti kun on niin ketterä käsisthän, oon tainnu tulla äitiini. Toivottavasti sohva tulee oleen sellainen kuin sen mielessäni toivon olevan.. Jotexilta on myös tullu kaikkea kivaa kuten uudet verhot ja tyynynpäälliset.. En malta odottaa ilthan että saisin taas laittaa jotain uutta kivaa kotiin. Mukavaa alkuviikkoa vaan! *jenni*
lauantai 26. syyskuuta 2015
Projekti etenee
ihanaa.. Meillä meidän kuormalavakalusteet etenee ja näin lauantaiaamuna kun kello soi 4:50 käytin koiran ulkona ja jätin poikakaverin tehtäväksi jatkaa projektia koska vaikka niin haluaisin olla mukana työtä johtamassa on mun syksyisten harrastusten aika. Toivottavasti muru saa lavat tehtyä kun mie keskityn hirvenpyynthi :)
perjantai 25. syyskuuta 2015
lamppuja, lamppuja
Mie olen hukassa meidän eteisen kanssa, se on ollut ihana ja kiva mutta koiran tullessa sitä on joutunut niinkuin kaikkea muutakin muuttamaan alati jotta rakkaat tavarat ja huonekalut säilyisivät ilman rakkaan karvapalleromme hampaanjälkiä. Pointti onkin se että mie inhoan meidän eteisen pimeyttä. Ostettiin aikoinaan vaan yksi plafondi eteistä koristamaan mutta NYT mie olen saanut lamput molemphin paikhoin eteisessä ja parasta niissä on se että NE TOIMII KAUKO-OHJAUKSELLA, wuhuu.. ja on kuulkaa montaa eri väriä, punasta, sinistä ja keltaista, violettiki löytyy.. harmikseni en osaa ottaa kuvaa kuin kivat lamput on mutta tässäpä ideaa..
näissä nyt päällä värii "jääkylmä ledi" :D ja näitäpä voi tilailla osoitteesta:
http://www.netanttila.com/shop/fi/netanttila/-ice-plafondi-4-5792619?nosto=searchpage-nosto-1
näissä nyt päällä värii "jääkylmä ledi" :D ja näitäpä voi tilailla osoitteesta:
http://www.netanttila.com/shop/fi/netanttila/-ice-plafondi-4-5792619?nosto=searchpage-nosto-1
torstai 24. syyskuuta 2015
Eteisaula
Viime viikon olin lomalla ja sain vihdoin raivattua tämän meidän niin kutsutun pikku eteisaulan kaikesta turhasta (Lipasto on ihana mutta kerää päällensä kaiken mitä käsistä ja taskuista ja laukuista vaan irtoaa). Luonnollisesti ulko-ovesta jatkumo :-)
Projekti...
Hei,
tässä nyt kun blogia
aloitellaan niin tuli vaan mieleen että pitää kertoa mun projektista. Asun siis
kerrostalossa joten kaikkea mahollista kivaa ei ole mahollista saada mutta
parvekkeeni kaipaa nyt enemmän tilaa. Parveke on ollut kyllä mulle punainen
vaate. Se on muuttanut muotoaan varmaan kerran kuukaudessa ja nyt olemme
viimeisimpänä päättänyt tehdä kuormalavoista sinne penkin koska nykyiset vievät
liikaa tilaa..
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Mirror stickers
Heipä hei!
Viikonlopun
reissulta löytyi nämä ihanat tähti aiheiset peilipintaiset sisustus tarrat,
jotka kylläkin paikkaansa etsivät tovin mutta kuuluivat niihin "pakko
ostaa" kategoriaan.
perjantai 18. syyskuuta 2015
torstai 17. syyskuuta 2015
Blogin aloitus
Noh niin,sormet syyhyää jo aloittelevan bloggaajan käsissä.
Kerronpa itestäni hieman.;-)
Eli mie olen 28 vuotias 2 lapsen äiti lapista joka rakastaa
maalaisromanttista sisustamisesta ja diy ja tuunaus jutuista. Kirppistely
kuuluu oleellisesti myös elämääni ja tähdet on mun suurin intohimo ja väreistä
valkoinen ja harmaa.
Blogin ajatus lähti juurikin
siitä että saan paikan missä jakaa ja ehkä vähän purkaakin tätä yltiömäistä
sisustus vimmaa ja inspiraatiota.
Noh eikä siinä vielä kaikki,
mun kaksoissisko jenni kirjoittelee ja sisustaa mukana omana itsenään ja yhteisesti.
Innolla odotan että saadaan sivut kohta valmiiksi ja päästään mielikuvitus
irti. ✴Jenna✴
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)